Evästeilmoitus
Hyväksymällä kaikki evästeet varmistat parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Lue lisää evästeistä sekä niiden käytöstä tai muuta evästeasetuksiasi.
Truster logo

Rauni Vesterinen - Matkaoppaaksi kylmiltään, mutta työ opettaa

Truster
·
11.1.2024

Uskaltaisitko tarttua tilaisuuteen lähteä töihin alalle, josta ei ole kokemusta eikä koulutusta? 

Moni voisi epäröidä tilaisuuteen tarttumista, mutta Raunille vastaus oli selvä. Rauni uskaltautui lähteä 70-luvulla matkaoppaaksi Bulgariaan Albena nimiseen kaupunkiin. Matkaoppaana hän vietti Bulgariassa yhden kauden kesäkuusta syyskuuhun. Miten Rauni päätyi matkaoppaaksi ja miten tarina on jatkunut tähän päivään asti? 

Istuimme Raunin kanssa Trusterin toimistolla hörppien kahvia keskustellen Raunin tarinaa työelämästä. Paljon on elämää nähty, on toimittu matkanjohtajana ulkomailla asti, mutta nykyisin matkakierrokset painottuvat Helsingin alueelle kevytyrittäjänä ja se on mukavaa.

Rempseä savolaisuus huokui Raunista, vaikka Helsinkiin muutosta onkin yli 50 vuotta. Tuolloin Rauni tuli opiskelemaan Germaanista filologiaa yliopistoon, josta suoritti kandidaatin tutkinnon. Samoihin aikoihin Rauni sai ensimmäiset kosketukset työelämään kesätöiden muodossa. Opiskeluiden aikana Rauni tiesi, että hänestä ei tule opettajaa, vaan matkailu tulee olemaan tulevaisuuden ala ja tässä hän oli oikeassa. 

"Sain töitä käymällä paikan päällä ja kysymällä löytyykö töitä. Kyllä niitä löytyi. "

Kesätyöt löytyivät rohkeasti kysymällä Elanto tavaratalosta. "Ensiksi olin ruuhka-apuna, sitten kokopäiväisenä kesä aikaan ja lopulta vakituisesti", kertoo Rauni. Vuosi 73 yllätti ja tuli lähtö matkaoppaaksi Bulgarian Albenaan. Raunilla ei ollut tietoakaan minkälaisesta työstä on kyse ja mihin tämä tulee viemään tulevaisuudessa. Nyt Rauni toteaa, että onneksi tuli lähdettyä, vaikka ei ollut koulutusta, mutta työ opetti ja paljon. Myöhemmin 80-luvulla Rauni innostui syventämään tietämystään ja suoritti opaskurssin Helsingissä. Kurssi kesti kevään 1982 ja sisälsi paljon luentoja ja bussiharjoittelua. 

Suomeen palattua Rauni käveli päättäväisesti Aurinkomatkojen toimistoon ja löysi kysymällä töitä. Pari talvea kului toimistolla ja pari kesää matkaoppaana Dubrovnikin lämmössä. Yhteensä Raunin opastusvuosia kertyi yhdeksän eri puolilla Eurooppaa. Aurinkomatkojen jälkeen urapolku jatkui matkailualalla ja Rauni jatkoi töitä eri matkatoimistolla, jossa työskenteli yli 30 vuotta aina eläkkeelle asti. 

Eläkkeeltä kevytyrittäjäksi.

Vuodesta 2014 asti Vesterinen on tarinoinut Helsinki-oppaana pääkaupungin eri kohteissa kuten Oodissa, Olympiastadionilla ja Talvipuutarhassa. Alkuun hän harkitsi toiminimen perustamista, mutta paperisotaan lähteminen hidastutti ajatusta. Onneksi yksi päivä sana kevytyrittäjyys tuli kollegoidena puheista ja tässä sitä ollaan itse kevytyrittäjänä. Laskutuspalveluksi valikoitui Truster ja tässä hinta oli isossa roolissa.

Nyt Rauni käyttää ajan viisaammin ja hänellä jää enemmän aikaa Helsinki Oppaat -yhdistyksen keskittymiseen. Yhdistyksessä Vesterinen on toiminut sihteerinä, varapuheenjohtajana ja joka paikan höylänä. Vaikka koronan aikana ei opastuksia ollut, yhdistys toimi ja kokoukset pysyivät etänä. “Korona aikaan etenkin kesällä 2020 opastustoiminta oli täysin seis. Odotimme hyvää kautta, mutta odotus katkesi kuin kanan lento”, kuvailee Rauni.

Koronan jälkeen oppaat pääsivät takaisin jaloilleen ja käynnistämään toimintansa uudelleen, kunnes vuoden 2022 alussa sota iski ja vaikutti valtavasti Pietarista kulkeviin
risteilyihin. Risteilyt loppuivat kokonaan ja tämä sai aikaan monien tuhansien asiakkaiden puuttumisen.

Vaikeimmat ajat alkavat olemaan takana päin, risteilyjen osalta kuitenkin varsin vaatimattomalta. Rauni tekeekin vilkkaasti 1-3 tunnin kestäviä opastuskierroksia Helsingin ympäri Helsinkiä. Työpäivät ovat päivästä toiseen erilaisia ja inspiroivia. Opaskierrokset tuovat uusia näkökulmia niin oppaalle kuin kierroksen osallistujalle.

Töölönlahti täynnä merkityksellistä symboliikkaa. 

Töölönlahti on yksi Raunin lempipaikoista. Se kertoo paljon Suomen kulttuurista ja se on monelle tapahtumalle keskeinen sijainti. Töölönlahdessa on paljon symboliikkaa. Oodi, Ooppera, Kiasma sekä Musiikkitalo viestivät kulttuurista, Sanomatalo sananvapaudesta ja Eduskuntatalo demokratiasta. Töölönlahti muistuttaa paljon myös historiasta niin synkästä kuin valoisasta. ”Olympiastadion vuoden 1952 olympialaiset kantavat isoa merkitystä. Olympialaiset toimivat veden jakajana, silloin sodan raskaat kokemukset jäivät taka-alalle, ja alettiin katsoa valoisampaa tulevaisuutta kohti”, toteaa Rauni haastattelun lopuksi. Tällaista ja paljon muuta mielenkiintoista näkökulmaa antaa kevytyrittäjämme Rauni Helsinki matkaoppaana.

Lataa äppi ja laskuta jo tänään

Laskuta mistä vain, milloin vain.
Aloita ->
Lataa kevytyrittäjän Truster äppi jo tänään

Varaa puhelu asiantuntijan kanssa

Haluatko puhua kevytyrittäjyydestä? Me autamme!
Varaa puhelu ->
Varaa puhelu Asiantuntijan kanssa

Edullisinta kevytyrittäjyyttä

Teetkö täysipäiväisesti vai keikkatyötä? Selvitä mikä paketti sopii sinulle. Kiinteä vai prosentti?
Hinnasto ->
Selvitä mikä kevytyrittäjän paketti sopii sinulle

Samankaltaista